Marttinen, Tauno (1912 - 2008)

Tauno Olavi Marttinen (s. 27.9. 1912 Helsinki - 18.7.2008 Turenki) on suomalainen säveltäjä.

Marttisen isä Kristian Adolf Marttinen (1885-1942) oli parturi, mutta opiskeli itsekin pianonsoittoa. Hänen äitinsä oli Vilma Johanna Marttinen (o.s. Rantanen). Heille syntyi kolme poikaa; Tauno, Eino (1914-1990) ja Veikko (1917-2003).

Tauno Marttinen opiskeli sekä pianonsoittoa että sävellystä 1920-luvulla Viipurissa ja 1930-luvulla Helsingissä. Marttinen aloitti säveltämisen 1930-luvulla ja hänen varhaisimmat teoksensa olivat myöhäisromanttisia. Vuonna 1945 helsinkiläiskriitikot teilasivat Marttisen varhaistuotantoa esitelleen sävellyskonsertin lähes pelottavan aggressiivisesti. Marttinen hylkäsi siihenastiset teoksensa ja aloitti säveltämisen uusista lähtökohdista. Lopulliseksi läpimurtoteokseksi osoittautui mezzosopraanolle ja orkesterille sävelletty Kokko, ilman lintu, joka palkittiin Suomen Kulttuurirahaston sävellyskilpailussa vuonna 1956. 1950-luvun lopulla hän käytti sävellyksissään ensimmäistä kertaa 12-säveltekniikkaa.

Marttisen musiikille tyypillisiä piirteitä ovat muun muassa kiintymys mystisiin aiheisiin sekä rapsodinen ja maalaileva ilmaisutapa. Hänen musiikkiaan on kiitelty mielikuvituksen rikkaudesta, mutta myös kritisoitu löyhästä ja improvisaatiomaisesta muodonkäsittelystä. Marttinen on yksi Suomen tuotteliaimmista säveltäjistä. Hänen teosluettelostaan löytyy muun muassa kymmenen sinfoniaa, useita konserttoja, kymmeniä kamarimusiikkiteoksia eri kokoonpanoille, oopperoita, pianomusiikkia sekä kuoro- ja yksinlauluja. Hänet on palkittu Pro Finlandia -mitalilla ja Kalevalan riemuvuoden palkinnolla vuonna 1969. Hän on vaikuttanut myös viihde- ja tanssimuusikkona. Presidentti Urho Kekkonen myönsi Marttiselle professorin arvonimen vuonna 1972.
Marttisen Suuren joen laulu (1980) -ooppera kantaesitystä Kemissä pidetään kaikkien aikojen pohjoisimpana oopperaensi-iltana.

Lataa Marttinen, Tauno (1912 - 2008) katalogi »

järjestä nimen | päivityksen | hinnan | alkuperäisen järjestyksen mukaan

Herran rukous (the Lord's Prayer)

Herran rukous (the Lord's Prayer) | lisätiedot
kesto 2'40'' 2 s.

Laulu ja kitara / cembalo

c1 - f2

Matt. 6: 9-13



3.24 €


Jeesuksen vuorisaarna Op. 130

Jeesuksen vuorisaarna Op. 130 | lisätiedot
Kesto 3'35'' 5 s.

a - es2

Matt. 5: 3-11

Pyhäinpäivän evankeliumi



3.24 €


Joulu on meillä orig.

Joulu on meillä orig. | lisätiedot
Kesto 2'00'' 4 s.

d1 - c2



3.24 €


Joulujen joulun lahja orig.

Joulujen joulun lahja orig. | lisätiedot
Kesto 2'00'' 2 s.

c1 - d2



3.24 €


Kenen ihmiset sanovat Ihmisen Pojan olevan Op. 271

Kenen ihmiset sanovat Ihmisen Pojan olevan Op. 271 | lisätiedot
Kesto 7'00'' 9 s.

c - f1



3.24 €


Kiitoslaulu Ps. 104

Kiitoslaulu Ps. 104 | lisätiedot
Kesto 2'10'' 3 s.

c1 - f2



3.24 €


"Kolme valoa" Op. 283

"Kolme valoa" Op. 283 | lisätiedot
8 s.

1. Vesivaaka
2. Luotilanka
3. Suorakulma



8.64 €


Luona joulupuun Op. 179 No 2 orig.

Luona joulupuun Op. 179 No 2 orig. | lisätiedot
Kesto 1'50'' 2 s.

b - c2



3.24 €


Maria...Maria!

Maria...Maria! | lisätiedot
Kesto 5'00'' 5 s.

des1 - f2

Matt. 1:18-21



3.24 €


Marian kehtolaulu

Marian kehtolaulu | lisätiedot
Kesto 1'40'' 2 s.

c1 - fes2



3.24 €


Musica sacra

Musica sacra | lisätiedot
8 s.

Introduction
Preludi
Johdanto ja virsi
Kulkue
Joh. ilm. 4: 8



8.64 €


Nyt tahtoisimme kiittää Op. 131

Nyt tahtoisimme kiittää Op. 131 | lisätiedot
Kesto 19'00'' 12 s.

Sikermä Siionin kanteleen lauluja

1. Jeesus puhuu
2. Jeesus, rauhan satama
3. Jeesuksen rakkaus niin on se syvä
4. Yhtehenkö tulla saamme
5. Nyt tahtoisimme yötä ja päivääkin kiittää



12.40 €


Psalmi 39 orig.

Psalmi 39 orig. | lisätiedot
Kesto 8'00'' 8 s.

g - g2

Ps. 39:5-9,11-12



3.24 €


Psalmi 116 Op. 272 orig.

Psalmi 116 Op. 272 orig. | lisätiedot
Kesto 3'30'' 5 s.

g - g2

Ps. 116:1-6



3.24 €


Rauhan me saimme

Rauhan me saimme | lisätiedot
Kesto 1'50'' 2 s.

h - d2



3.24 €


Soolomessu Op. 110

Soolomessu Op. 110 | lisätiedot
Kesto 15'30'' 17 s.

b - as2

1. Adagio 5'30''
2. 2'30''
3. Andante 2'30''
4. Adagio 5'00''



5.40 €


Surumarssi

Surumarssi | lisätiedot
Kesto 2'40'' 2 s.

Job 14: 1-2

d1 - e2



3.24 €


Sydämeni laulu orig.

Sydämeni laulu orig. | lisätiedot
Kesto 2'30'' 3 s.

h-e2



3.24 €