Kyllönen, Timo-Juhani (1955 - )

on säveltäjä, harmonikkataiteilija ja kapellimestari. Kyllösen lähes 80 teosta käsittävään sävellystuotantoon sisältyy mm. oopperat Kuninkaiden kirja ja Roope - poika, joka ei osannut pelätä, Helsingin Yliopiston fil. tiedekunnan promootiokantaatti v. 2000, Metsässä tuulee op. 58, Passio secularis solisteille, mieskuorolle ja orkesterille, kaksi sinfoniaa, sinfoninen runoelma Lichtenthal, Harmonikkakonsertto op. 60, Concerto grosso op. 65, Awakening op.23b ja Dies Irae op. 74 jousiorkesterille, kamarimusiikkia, lauluja, kuoroteoksia sekä filmimusiikkia. Monet Kyllösen teokset ovat vakiinnuttaneet asemansa muusikkojen ja kuorojen ohjelmistoissa, niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Kyllösen sävellyksiä on levytetty Suomessa mm. Finlandia-Recorsille ja Ondinelle sekä ulkomailla mm. Japanissa, Kanadassa ja Venetsiassa. Alba-Records julkaisee piakkoin hänen orkesterisävellys- ja kirkkomusiikki-CD:nsä.

Kyllösellä on ollut sävellyskonsertteja Venäjällä (Moskova, Pietari), Suomessa, Ranskassa (Pariisi), Irlannissa (Dublin), Israelissa (Tel Aviv), Perussa (Lima), Saksassa, Brasiliassa (Sao Paolo, Santos), USA:ssa (New York, Albuquerque) ja Ruotsissa. Lisäksi hänen teoksiaan on esitetty monissa maissa Euroopassa, Aasiassa, Australiassa sekä Pohjois-Amerikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Kyllönen on toiminut musiikinteorian, sävellyksen ja kamarimusiikin opettajana Sibelius-Akatemiassa vuosina 1986-2003. Hän on aktiivinen harmonikkataiteilija, kapellimestari ja kuoronjohtaja.

Lataa Kyllönen, Timo-Juhani (1955 - ) katalogi »


Meren kaupunki (City by the Sea) Op. 52a

Meren kaupunki (City by the Sea) Op. 52a | lisätiedot
Duration 12'00'' 28 pages

3262 4 423 30011 5, Mixed Choir (SATB), El. Guit., Org./Synth., Declamator

Meren kaupunki can also be performed with Soprano Solo or only instrumentally without chorus and declamator.