Marttinen, Tauno (1912 - 2008)

Tauno Olavi Marttinen (s. 27.9. 1912 Helsinki - 18.7.2008 Turenki) on suomalainen säveltäjä.

Marttisen isä Kristian Adolf Marttinen (1885-1942) oli parturi, mutta opiskeli itsekin pianonsoittoa. Hänen äitinsä oli Vilma Johanna Marttinen (o.s. Rantanen). Heille syntyi kolme poikaa; Tauno, Eino (1914-1990) ja Veikko (1917-2003).

Tauno Marttinen opiskeli sekä pianonsoittoa että sävellystä 1920-luvulla Viipurissa ja 1930-luvulla Helsingissä. Marttinen aloitti säveltämisen 1930-luvulla ja hänen varhaisimmat teoksensa olivat myöhäisromanttisia. Vuonna 1945 helsinkiläiskriitikot teilasivat Marttisen varhaistuotantoa esitelleen sävellyskonsertin lähes pelottavan aggressiivisesti. Marttinen hylkäsi siihenastiset teoksensa ja aloitti säveltämisen uusista lähtökohdista. Lopulliseksi läpimurtoteokseksi osoittautui mezzosopraanolle ja orkesterille sävelletty Kokko, ilman lintu, joka palkittiin Suomen Kulttuurirahaston sävellyskilpailussa vuonna 1956. 1950-luvun lopulla hän käytti sävellyksissään ensimmäistä kertaa 12-säveltekniikkaa.

Marttisen musiikille tyypillisiä piirteitä ovat muun muassa kiintymys mystisiin aiheisiin sekä rapsodinen ja maalaileva ilmaisutapa. Hänen musiikkiaan on kiitelty mielikuvituksen rikkaudesta, mutta myös kritisoitu löyhästä ja improvisaatiomaisesta muodonkäsittelystä. Marttinen on yksi Suomen tuotteliaimmista säveltäjistä. Hänen teosluettelostaan löytyy muun muassa kymmenen sinfoniaa, useita konserttoja, kymmeniä kamarimusiikkiteoksia eri kokoonpanoille, oopperoita, pianomusiikkia sekä kuoro- ja yksinlauluja. Hänet on palkittu Pro Finlandia -mitalilla ja Kalevalan riemuvuoden palkinnolla vuonna 1969. Hän on vaikuttanut myös viihde- ja tanssimuusikkona. Presidentti Urho Kekkonen myönsi Marttiselle professorin arvonimen vuonna 1972.
Marttisen Suuren joen laulu (1980) -ooppera kantaesitystä Kemissä pidetään kaikkien aikojen pohjoisimpana oopperaensi-iltana.

Lataa Marttinen, Tauno (1912 - 2008) katalogi »

järjestä nimen | päivityksen | hinnan | alkuperäisen järjestyksen mukaan

Akka ja porsas Op. 159 No 1

Akka ja porsas Op. 159 No 1 | lisätiedot
44 s.

Naiskuoro SSAA

fl, cl, bsn, 2vln, vlc, db



36.93 €


Alla kasvon kaikkivallan

Alla kasvon kaikkivallan | lisätiedot
Kesto 12'00'' 14 s.

Soprano, Alto, Baritone, Mixed Choir (SATB) and Organ



9.12 €


Helluntain ihme Op. 255

Helluntain ihme Op. 255 | lisätiedot
Kesto 11'00 12 s.

Kantaatti laululle, uruille ja trumpetille (in B)

Apt. 2: 1-



5.70 €


Herra, sinun lunastajasi Op. 166

Herra, sinun lunastajasi Op. 166 | lisätiedot
Kesto 16'00'' 11 s.

sekakuorolle (SATB), baritonille, uruille ja jousille



12.66 €


Jeesuksen vuorisaarna Op. 130

Jeesuksen vuorisaarna Op. 130 | lisätiedot
Kesto 3'35'' 5 s.

a-es2

Pyhäinpäivän evankeliumi
Matt. 5: 3-11



3.42 €


Jeesus ja Pilatus Op. 307

Jeesus ja Pilatus Op. 307 | lisätiedot
Kesto 9'00'' 8 s.

baritoni ja urut

Luuk. 23: 3-31
Pyhäinpäivän evankeliumi



3.42 €


Johanneksen ilmestys Op. 162

Johanneksen ilmestys Op. 162 | lisätiedot
Kesto 45'00'' 75 s.

1. Sen jälkeen minä näin [Bass, Organ]
2. Pyhä, pyhä, pyhä [Male Choir, Female Choir, Organ]
3. Ja minä näin [4 Trombones, Bass]
4. Kuka on arvollinen [2 Trumpets in Bb, Male Choir, Female Choir, Organ]
5. Älä itke [2 Trumpets in Bb, 4 Trombones, Bass, Male Choir]
6. Seitsemän silmää [Female Choir, Bass, Strings]
7. Ja kun se oli ottanut kirjan [4 Trombones, Bass, Timpani]
8. Koraali II [2 Trumpets in Bb, 4 Trombones, Mixed Choir, Timpani, Strings, Organ]
9. Raamatun lukija [Timpani]
10. 8-ääninen kuoro [Female Choir, Male Choir, Timpani, Tam tam]
11. Ja heille kullekkin annettiin [Mezzosoprano, Strings]
12. Kuudes sinetti [Bass, Organ]
13. Langetkaa meidän päällemme [Mixed Choir, Organ]
14. Neljä enkeliä [4 Trombones, Bass, Strings]
15. Älkää vahingoittako [Mixed Choir]
16. Raamatun lukija
17. Pelastus tulee... [Mixed Choir, Timpani]
18. Ja kaikki enkelit... [2 Trumpets in Bb, 4 Trombones, Male Choir]
19. Amen [Mixed Choir, Strings]
20. Raamatun lukija
21. Koraali III [Female Choir, Male Choir, Organ]
22. Coda [2 Trumpets in Bb, 4 Trombones, Mixed Choir, Mezzosoprano, Timpani, Strings, Organ]



31.65 €


Maa jota ei ole Op. 209

Maa jota ei ole Op. 209 | lisätiedot
I Olemisen riemu
välisoitto: sellokadenssi
II Maa jota ei ole

Female choir (SSAA)

Percussion:
Tam tam
Triangolo
Campanelli
Piatti
Piatti à 2
Gran Cassa
Timpani

Violoncello
Contrabass



21.10 €


Offenbarung Johannes Op. 137

Offenbarung Johannes Op. 137 | lisätiedot
Kesto 15'00'' 11 s.

Baritoni, mieskuoro (TTBB) ja urut

Joh. 4: 1-8



9.12 €


Vox angelica Op. 107

Vox angelica Op. 107 | lisätiedot
Kesto 9'00'' 10 s.

Sopraano / oboe / urut



9.12 €