Pasquet, Luis (1917 - 2013)

Luis Pasquet syntyi 1917 Salton kaupungissa Uruguayssa. Siirryttyään Montevideoon hän opiskeli yliopistossa kemiaa ja Kolischer-konservatoriossa musiikkia. Jo varhain hänen musiikillinen mielenkiintonsa kohdistui impressionismiin, ekspressionismiinja jazziin, mikä kuuluu hänen omaperäisessä sävelkielessään. Pitkän uransa aikana Luis Pasquet on toiminut orkesterinjohtajana ja muusikkona useissa yhtyeissä mm. Uruguayn radiossa ja televisiossa. Monilla kiertueillaan hän on esiintynyt maailmankuulujen taiteilijoiden, kuten Josephine Bakerin, Juliette Grècon sekä George Ulmerin kanssa. Pasquetin musiikkia on esitetty useissa eri maissa ja monet yhtyeet ovat nauhoittaneet ja levyttäneet hänen sävellyksiään ja sovituksiaan. Suomessa mm. Helsingin kaupunginorkesterin muusikoista koostuva Caruselli-yhtye, Kaartin soittokunta, Sinfonia Lahti, Lahti Brass Quintet. Luis Pasquet on asunut Lahdessa vuodesta 1974 ja toiminut mm. Suomen kansallisoopperan baletin ja Lahden oopperan korrepetiittorina sekä säestäjänä Lahden konservatoriossa. Vuonna 1997 Suomen valtio myönsi hänelle taiteilijaeläkkeen ja vuonna 2004 Luis Pasquet nimettiin Lahden konservatorion kunniasäveltäjäksi. Luis Pasquet on säveltänyt lähes kaikki teoksensa ystävilleen tai tuntemilleen yhtyeille, ja puhallinorkesteriteokset Lahden konservatorion puhallinorkesterille, joka on ne myös kantaesittänyt ja levyttänyt niitä Harlekiini -nimisellä cd-levyllä vuonna 1997. Luis Pasquet on saanut Suomen kansalaisuuden v. 1979.

Lataa Pasquet, Luis (1917 - 2013) katalogi »

järjestä nimen | päivityksen | hinnan | alkuperäisen järjestyksen mukaan

Charleston

Charleston | lisätiedot
Kesto 2'15'' 10 s.

4 Trp. in Bb / 2 Corni in F / 3 Trb. / Tuba

Taso 3

26.38 €

Happy Birthday

Happy Birthday | lisätiedot
Duration 0'45'' 2 pages

2 Fl. / 1 Ob. / 3 Cl.in Bb, B.Cl.in Bb /
1 Bsn. / 2 Corni in F /
Alto Sax in Eb, Ten. Sax. in Bb, Bar. Sax in Eb
3 Trp. in Bb / 2 Trb. / Tuba / Cb. / 3 perc.

31.65 €

Mañana de Sol - Aurinkoinen aamu

Mañana de Sol - Aurinkoinen aamu | lisätiedot
Kesto 1'55'' 10 s.

Baião

2 Fl. / 1 Ob. / 3 Cl.in Bb, B.Cl.in Bb /
1 Fg. / 2 Corni in F /
Alto Sax in Eb, Ten. Sax. in Bb, Bar. Sax in Eb
3 Trp. in Bb / 2 Trb. / Tuba / Cb. / 3 perc.

Mahdollista soittaa myös ilman B. Clar. in Bb / Fag. / Bar. Sax in Eb

Taso 3

52.75 €

Milonga Campesina

Milonga Campesina | lisätiedot
Kesto 3'05'' 15 s.

Milonga

2 Fl. / 1 Ob. / 3 Cl.in Bb, B.Cl.in Bb /
1 Fg. / 2 Corni in F /
Alto Sax in Eb, Ten. Sax. in Bb, Bar. Sax in Eb
3 Trp. in B/ 2 Trb. / Tuba / Cb. / 3 perc.

Mahdollista soittaa myös ilman B. Clar. in Bb / Fag. / Bar. Sax in Eb

Taso 4

63.30 €

No Comment

No Comment | lisätiedot
Kesto 2'45'' 14 s.

Bossa nova

2 Fl. / 1 Ob. / 3 Cl.in Bb, B.Cl.in Bb /
1 Fg. / 2 Corni in F /
Alto Sax in Eb, Ten. Sax. in Bb, Bar. Sax in Eb
3 Trp. in B/ 2 Trb. / Tuba / Cb. / 3 perc.

Mahdollista soittaa myös ilman B. Clar. in Bb / Fag. / Bar. Sax in Eb

Taso 4

52.75 €

Vidalita

Vidalita | lisätiedot
Kesto 3'35'' 17 s.