Marttinen, Tauno (1912–2008)

Tauno Olavi Marttinen (s. 27.9. 1912 Helsinki - 18.7.2008 Turenki) on suomalainen säveltäjä.

Marttisen isä Kristian Adolf Marttinen (1885-1942) oli parturi, mutta opiskeli itsekin pianonsoittoa. Hänen äitinsä oli Vilma Johanna Marttinen (o.s. Rantanen). Heille syntyi kolme poikaa; Tauno, Eino (1914-1990) ja Veikko (1917-2003).

Tauno Marttinen opiskeli sekä pianonsoittoa että sävellystä 1920-luvulla Viipurissa ja 1930-luvulla Helsingissä. Marttinen aloitti säveltämisen 1930-luvulla ja hänen varhaisimmat teoksensa olivat myöhäisromanttisia. Vuonna 1945 helsinkiläiskriitikot teilasivat Marttisen varhaistuotantoa esitelleen sävellyskonsertin lähes pelottavan aggressiivisesti. Marttinen hylkäsi siihenastiset teoksensa ja aloitti säveltämisen uusista lähtökohdista. Lopulliseksi läpimurtoteokseksi osoittautui mezzosopraanolle ja orkesterille sävelletty Kokko, ilman lintu, joka palkittiin Suomen Kulttuurirahaston sävellyskilpailussa vuonna 1956. 1950-luvun lopulla hän käytti sävellyksissään ensimmäistä kertaa 12-säveltekniikkaa.

Marttisen musiikille tyypillisiä piirteitä ovat muun muassa kiintymys mystisiin aiheisiin sekä rapsodinen ja maalaileva ilmaisutapa. Hänen musiikkiaan on kiitelty mielikuvituksen rikkaudesta, mutta myös kritisoitu löyhästä ja improvisaatiomaisesta muodonkäsittelystä. Marttinen on yksi Suomen tuotteliaimmista säveltäjistä. Hänen teosluettelostaan löytyy muun muassa kymmenen sinfoniaa, useita konserttoja, kymmeniä kamarimusiikkiteoksia eri kokoonpanoille, oopperoita, pianomusiikkia sekä kuoro- ja yksinlauluja. Hänet on palkittu Pro Finlandia -mitalilla ja Kalevalan riemuvuoden palkinnolla vuonna 1969. Hän on vaikuttanut myös viihde- ja tanssimuusikkona. Presidentti Urho Kekkonen myönsi Marttiselle professorin arvonimen vuonna 1972.
Marttisen Suuren joen laulu (1980) -ooppera kantaesitystä Kemissä pidetään kaikkien aikojen pohjoisimpana oopperaensi-iltana.

Lataa Marttinen, Tauno (1912–2008) katalogi »

järjestä nimen | päivityksen | hinnan | alkuperäisen järjestyksen mukaan

[1] [2] [3] >>>

Pienen kultakalan rukous

Pienen kultakalan rukous | lisätiedot
Kesto 1'30'' 5 s.

as - es2



4.20 €


Kutsu matkalle orig.

Kutsu matkalle orig. | lisätiedot
Kesto 4'00'' 6 s.

F - d1



4.20 €


Lapin lauluja Op. 161 (Laulusarja)

Lapin lauluja Op. 161 (Laulusarja) | lisätiedot
11 s.

1. Stuorran pojat es1 - ges2
2. Nilla c1 - a2
3. Suopunki c1 - g2



9.12 €


Suopunki Op. 161 No 3 orig.

Suopunki Op. 161 No 3 orig. | lisätiedot
Kesto 1'20'' 2 s.

c1 - g2



4.20 €


Nilla Op. 161 No 2 orig.

Nilla Op. 161 No 2 orig. | lisätiedot
Kesto 2'20'' 5 s.

c1 - a2 (f2)



4.20 €


Stuorran pojat Op. 161 No 1 orig.

Stuorran pojat Op. 161 No 1 orig. | lisätiedot
Kesto 2'30'' 3 s.

es1 - ges2



4.20 €


Yölaulu orig.

Yölaulu orig. | lisätiedot
Kesto 2'00'' 4 s.

c1 - fis2



4.20 €


Aasi ja Satakieli Op. 292 No 4 orig.

Aasi ja Satakieli Op. 292 No 4 orig. | lisätiedot
Kesto 4'00'' 5 s.

b - g2



4.20 €


Laulu vuorella orig.

Laulu vuorella orig. | lisätiedot
Kesto 4'50'' 5 s.

b - f2



3.42 €


Purppuralaiva orig.

Purppuralaiva orig. | lisätiedot
Kesto 2'20'' 4 s.

c1 - g2



3.42 €


Varastettu hevonen orig.

Varastettu hevonen orig. | lisätiedot
Kesto 2'40'' 7 s.

a - fis2



3.42 €


Faunit Op. 251 No 2 orig.

Faunit Op. 251 No 2 orig. | lisätiedot
Kesto 5'00'' 7 s.

F - e1



3.42 €


Susien laulu orig.

Susien laulu orig. | lisätiedot
Kesto 2'00'' 8 s.

a - fis2



3.42 €


Joukahaisen äiti orig.

Joukahaisen äiti orig. | lisätiedot
Kesto 1'30'' 3 s.

e1 - a2



3.42 €


Kehtolaulu

Kehtolaulu | lisätiedot
Kesto 1'30'' 1 s.



3.42 €


Lapsifantasioita Op. 146 (Laulusarja)

Lapsifantasioita Op. 146 (Laulusarja) | lisätiedot
1. Mäenlaskua b - es2
2. Sanat b - f2
3. Tyhmät ja viisaat b - f2



9.12 €


Tyhmät ja viisaat Op. 146 No 3 orig.

Tyhmät ja viisaat Op. 146 No 3 orig. | lisätiedot
Kesto 2'15'' 4 s.

b - f2



3.42 €


Sanat Op. 146 No 2 orig.

Sanat Op. 146 No 2 orig. | lisätiedot
Kesto 3'30'' 6 s.

b - f2



3.42 €


Mäenlaskua Op. 146 No 1 orig.

Mäenlaskua Op. 146 No 1 orig. | lisätiedot
Kesto 1'30'' 4 s.

b - es2



3.42 €


Laulu merestä orig.

Laulu merestä orig. | lisätiedot
Kesto 4'40'' 10 s.

d1 - fis2



3.42 €


[1] [2] [3] >>>