Heikki Theodor Suolahti (2. helmikuuta 1920, Helsinki – 27. joulukuuta 1936, Helsinki) oli suomalainen varhaiskypsä säveltäjä, jota pidetään yhtenä Suomen musiikinhistorian suurimmista lahjakkuuksista. Hän kuoli vain 16-vuotiaana ennen kuin yhtäkään hänen teoksistaan oli esitetty julkisesti. Suolahdelta jäi kuollessaan kesken ooppera Pärttylin yö sekä muutamia muita teoksia. Säveltäjän tiedetään ihannoineen Richard Wagneria, ja hänen tarkoituksenaan olikin kesän 1937 aikana päästä Bayreuthin oopperafestivaaleille. Tavoitteen esti hänen ennenaikainen kuolemansa joulukuussa 1936.

Suolahti opiskeli pianon- ja urkujensoittoa ja musiikin teoriaa Arvo Laitisen johdolla Helsingin konservatoriossa vuosina 1929–1936. Parhaiten hänen musiikistaan muistetaan vuonna 1935 sävelletty Sinfonia piccola h-molli, joka on sävelletty raikkaaseen täysromanttiseen tyyliin. Se esitettiin ensi kerran helmikuussa 1938 Tauno Hannikaisen johtamassa muistomatineassa.

Suolahden sinfonian kuultuaan Jean Sibelius kirjoitti nuorena kuolleen säveltäjän äidille kirjeen, jossa hän kehui teosta.

Valitun kaltaisia tuotteita ei löytynyt.