Kapellimestari ja säveltäjä Jouko Saari syntyi Tukholmassa 23.11 1944. Hän tuli ylioppilaaksi Kallion Yhteiskoulusta 1962 ja opiskeli Sibelius-Akatemiassa 1962-68 suorittaen orkesterinjohdon diplomin v.1968. Hänellä on loppututkinnot myös koulu-, kirkko- ja yleisen musiikin osastoilta pääaineina urut ja trumpetti. Hän on opiskellut musiikkitiedettä Helsingin Yliopistossa 1965-67 sekä 1969-70 Fulbright-stipendiaattina orkesterinjohtoa ja oopperaa Indianan yliopistossa.
Jouko Saari on toiminut urkurina, musiikinopettajana, trumpetistina, säestäjänä sekä avustajana orkestereissa. Hän on toiminut myös korrepetiittorina, kuoronjohtajana ja kapellimestarina eri oopperayhdistyksissä, teattereissa, Savonlinnan oopperajuhlilla ja Suomen kansallisoopperassa.
Vuodesta 1968 lähtien Saari on vieraillut kapellimestarina Suomessa ja ulkomailla. Kiinnityksiä hänellä on ollut Hämeenlinnassa, Tampereella, Kölnin ja Göteborgin oopperoissa sekä Lahdessa (1978-84). Nykyään hän toimii freelance-muusikkona ja kapellimestarina.
Omaa sävellystuotantoakin on ehtinyt syntyä vastaavalla monipuolisuudella. Puhallinorkesterille sävellyksiä vuodesta 1960. Näitä on levyttänyt Töölö Brass yhtye. Vuodelta 1973 on peräisin Meditatio jousille. Lisäksi yksinlauluja ja kuoroteoksia (esim. Meri ja ranta, Kesäyö ja Kolme joululaulua sekakuorolle), hengellisiä lauluja, urkusävellyksiä, Sarja kolmelle trumpetille, Sarja uruille ja vaskille sekä kamarimusiikkia puhaltimille. Vuonna 2000 hän voitti Nurmeksen joululaulujen sävellyskilpailun sävellyksellä “Hetkeksi hiljene maa“.
Saari luonnehtii teoksiaan pienimuotoiseksi käyttömusiikiksi. Opinnot erityisesti Sibelius-Akatemiassa sekä käytänön kokemus musiikin parissa ovat olleet tärkeitä. “Olen harrastelija-säveltäjä”, sanoo Saari vaatimattomasti.
-
- Saari, Jouko (1944–), Saari, Jouko (1944–)
Pyhä yö
- 5,70 € sis alv 10%
- Kesto 2'40'' 4 s. TTBB ET 130 Koko: A4 säv. 8.12.1985
- Lisää ostoskoriin