Respighi, Ottorino (1879–1936)

Ottorino Respighi (9. heinäkuuta 1879 Bologna – 18. huhtikuuta 1936 Rooma) oli italialainen säveltäjä.

Respighi opiskeli Bolognassa viulunsoittoa ja sävellystä. Opettajista erityisesti Giuseppe Martucci (1856–1909) antoi hänelle herätteitä uuteen italialaiseen soitinmusiikkiin, vastapainoksi vallitsevalle italialaiselle oopperalle. Vuonna 1900 hän matkusti orkesterin muusikkona oopperavierailulle Pietariin, missä sai opetusta Nikolai Rimski-Korsakovilta, jonka luo hän palasi vielä uudestaan 1902. Rimski-Korsakov vaikutti ratkaisevasti hänen loistavaan, värikkääseen soitinnustaitoonsa. Respighi opiskeli jonkin aikaa myös Berliinissä, missä tutustui Max Bruchiin ja Ferruccio Busoniin. Vuodesta 1913 hän toimi sävellyksenopettajana Rooman Santa Cecilia –akatemiassa ja 1924–1926 sen johtajana.

Respighi meni 13. tammikuuta 1919 naimisiin itseään viisitoista vuotta nuoremman sävellyksenoppilaansa Elsa Olivieri-Sangiacomon kanssa. Hän muun muassa viimeisteli aviomiehensä keskeneräisen oopperan Lucrezia, perusti Respighi-säätiön ja oli läsnä edesmenneen säveltäjän 100-vuotistilaisuudessa 1979.

Muiden samaan sukupolveen kuuluneiden italialaissäveltäjien tavoin Respighi kaipasi uudistusta, joka avaisi näkymiä aikansa eurooppalaisiin virtauksiin. Hän ei kuitenkaan kuulunut kaikkein radikaaleimpiin uudistajiin. Respighin ensimmäiseen ja parhaaseen luomiskauteen liittyvät hänen yhteytensä ranskalaiseen impressionismiin, sekä mieltymys Richard Straussin innoittamaan tietoiseen soinnilliseen sensualismiin ja välittömään ilmaisuun.

Respighin musiikin runollisuus, joka ilmenee jo oopperassa Semirama (ensiesitys Bolognassa 1910), löysi lopullisesti viimeistellyn muotonsa sinfonisessa runossa Fontane di Roma (Rooman suihkulähteet, 1916), joka saavutti suuren menestyksen Arturo Toscaninin johdolla. Teoksessa on kuultavissa loistavien sointikuvien rinnalla intiimejä, herkkiä jaksoja, jonkalaisia hän kehitteli edelleen myöhemmissä, kevyemmin ja pidättyvämmin luonnehdituissa teoksissaan kuten I pini di Roma (Rooman pinjat, 1924) tai Trittico Botticelliano (Botticelli-triptyykki, 1927). Respighia on hyvin osuvasti luonnehdittu italialaisen maiseman sävelmaalariksi.

Silloinkin kun Respighi käytti luomistyönsä lähteinä gregoriaanista kirkkolaulua tai renessanssimusiikkia, hän piti kiinni ensimmäisten menestysteostensa tyylistä eikä sen vuoksi tullut seuranneeksi myöhempää yleiseurooppalaista kehitystä. Hän pysytteli tuotannossaan kapea-alaisena, mutta taidoiltaan tunnustettuna säveltäjänä. Hänen soitinmusiikkiansa, kamarimusiikki mukaan luettuna, on pidetty yleisesti kiinnostavampana kuin näyttämömusiikkia.

Respighi vieraili Helsingissä vuonna 1933. Sinfoniakonsertin lisäksi hän johti Suomalaisessa Oopperassa oopperansa Maria Egyptiläinen.