Sulho Veikko Juhani Ranta (15. elokuuta 1901 Peräseinäjoki – 5. toukokuuta 1960 Helsinki) oli suomalainen säveltäjä, kapellimestari ja musiikkikirjailija. Hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa (silloisessa Helsingin musiikkiopistossa) Erkki Melartinin johdolla sekä Helsingin yliopistossa, josta hän valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1925. Hän opiskeli myös mm. Berliinissä, Wienissä, Italiassa ja Pariisissa. Rannan varhaisimpiin teoksiin kuuluu muun muassa pianotrio vuodelta 1923. Ranta toimi teatterikapellimestarina Oulussa, Tampereella ja Viipurissa sekä opettajana Viipurin musiikkiopistossa sekä Sibelius-akatemiassa. Hän piti tammikuussa 1929 ensimmäisen sävellyskonserttinsa Helsingissä. Hänen aktiivisuutensa säveltäjänä väheni 1940-luvun loppupuolelta lähtien, jolloin hän toimi musiikkikirjailijana sekä opettajana ja vararehtorina Sibelius-Akatemiassa.
Ranta toimi myös Viipurin Lauluveikot -mieskuoron taiteellisena johtajana. Rannan sävellyksiä on omistettu, ostettu tai lahjoitettu yhteensä 14 kappaletta Viipurin Lauluveikoille
Sulho Ranta toimi musiikkikriitikkona ja -pakinoitsijana Ilta-Sanomissa nimimerkillä Särrä vuosina 1933–1957 sekä Suomen Säveltäjät ry:n puheenjohtajana vuosina 1951–1956.
Rannan sävellyksiin kuuluu muun muassa sinfonioita. Neljän numeroidun sinfoniansa lisäksi hän sävelsi ”Sinfonia programmatican” vuosina 1929–1931. Hänen paljon esitettyihin sävellyksiinsä kuuluvat Viljo Kojon runoon sävelletty joululaulu ”Taas kaikki kauniit muistot” sekä P. Mustapään runoon sävelletty ”Vain pieni kansanlaulu”. Rannan kirjalliseen tuotantoon kuuluu Suomen säveltäjiä puolentoista vuosisadan ajalta (1945), Musiikin historia I–II (1950–1956) ja Sävelten mestareita (1945, päivitetty versio 1958).
-
Huom: Tämä tuote toimitetaan sähköisenä PDF-tiedostona. Saat latauslinkin sähköpostiisi heti tilauksen jälkeen. Jos tarvitset painetun paperiversion, olethan yhteydessä asiakaspalveluun: info@editiontilli.fi
- Kuula, Toivo (1883–1918), Kuula, Toivo (1883–1918), Ranta, Sulho (1901–1960), Ranta, Sulho (1901–1960)
Intermezzo Op. 16b No 2 (arr. Sulho Ranta)
- 15,00 € sis alv 13,5%
- Lisää ostoskoriin
- Kesto 3'00'' 3 s. jousiorkesterille ET 1085 Koko: A4 säv. n. 1930 (1909) Partituuri + stemmat
-
Huom: Tämä tuote toimitetaan sähköisenä PDF-tiedostona. Saat latauslinkin sähköpostiisi heti tilauksen jälkeen. Jos tarvitset painetun paperiversion, olethan yhteydessä asiakaspalveluun: info@editiontilli.fi
- Ranta, Sulho (1901–1960), Ranta, Sulho (1901–1960)
Kuusiston linna Op. 35
- Lue lisää
- Kesto 6'10'' 10 s. 1. Prologi [Prologue] 2. Canto religioso 3. Epilogi [Epilogue] ET 1547 ISMN 979-0-55014-310-4 Koko: A4
-
Huom: Tämä tuote toimitetaan sähköisenä PDF-tiedostona. Saat latauslinkin sähköpostiisi heti tilauksen jälkeen. Jos tarvitset painetun paperiversion, olethan yhteydessä asiakaspalveluun: info@editiontilli.fi
- Harppu, Ranta, Sulho (1901–1960), Ranta, Sulho (1901–1960)
Piece orientale
- 5,70 € sis alv 13,5%
- Lisää ostoskoriin
- Kesto 1'00'' 2 s. ET 1555 Koko: A4 säv. 1926
-
Huom: Tämä tuote toimitetaan sähköisenä PDF-tiedostona. Saat latauslinkin sähköpostiisi heti tilauksen jälkeen. Jos tarvitset painetun paperiversion, olethan yhteydessä asiakaspalveluun: info@editiontilli.fi
- Ranta, Sulho (1901–1960), Ranta, Sulho (1901–1960)
Piece orientale
- 6,50 € sis alv 13,5%
- Lisää ostoskoriin
- Kesto 1'00'' 2 s. ET 1555 Koko: A4 säv. 1926
-
Huom: Tämä tuote toimitetaan sähköisenä PDF-tiedostona. Saat latauslinkin sähköpostiisi heti tilauksen jälkeen. Jos tarvitset painetun paperiversion, olethan yhteydessä asiakaspalveluun: info@editiontilli.fi
- Ranta, Sulho (1901–1960), Ranta, Sulho (1901–1960)
Prelude, Choral and Fugue
- 12,50 € sis alv 13,5%
- Lisää ostoskoriin
- Kesto 12'40'' 15 s. Prelude Choral (with Variations) Fugue ET 1558 ISMN 979-0-55014-205-3 Koko: A4 säv. 1922
-
Huom: Tämä tuote toimitetaan sähköisenä PDF-tiedostona. Saat latauslinkin sähköpostiisi heti tilauksen jälkeen. Jos tarvitset painetun paperiversion, olethan yhteydessä asiakaspalveluun: info@editiontilli.fi
- Kuula, Toivo (1883–1918), Kuula, Toivo (1883–1918), Ranta, Sulho (1901–1960), Ranta, Sulho (1901–1960)
Preludi Op. 16b No 1 (arr. Sulho Ranta)
- 15,00 € sis alv 13,5%
- Lisää ostoskoriin
- Kesto 2'10'' 3 s. jousiorkesterille ET 1084 Koko: A4 säv. n. 1930 (1909) Partituuri + stemmat
-
Huom: Tämä tuote toimitetaan sähköisenä PDF-tiedostona. Saat latauslinkin sähköpostiisi heti tilauksen jälkeen. Jos tarvitset painetun paperiversion, olethan yhteydessä asiakaspalveluun: info@editiontilli.fi
- Ranta, Sulho (1901–1960), Ranta, Sulho (1901–1960)
String Quartet Op. 52
- 45,00 € sis alv 13,5%
- Lisää ostoskoriin
- Kesto 17'00'' 36 s. 1. Moderato recitando 2. Allegro molto 3. Andantino 4. Andantino – Allegro molto (Fughetta) ET 1560 ISMN 979-0-55014-019-6 Koko: A4 säv. heinä-elokuu 1935 Partituuri + Stemmat










