Tauno Kullervo Pylkkänen (22. maaliskuuta 1918 Helsinki – 13. maaliskuuta 1980 Helsinki) oli suomalainen säveltäjä ja musiikkiarvostelija.
Pylkkänen opiskeli sävellystä Sibelius-Akatemiassa Leevi Madetojan ja Selim Palmgrenin johdolla ja suoritti sävellysdiplomin vuonna 1941. Samanaikaisesti hän opiskeli myös Helsingin yliopistossa (filosofian kandidaatti 1940). Ensimmäisen sävellyskonserttinsa Pylkkänen piti Helsingissä 1942. Hänet palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1952. Vuosina 1960–1969 hän toimi Suomen Kansallisoopperan taiteellisena johtajana. Hän hoiti myös useita luottamustehtäviä.
Tauno Pylkkänen oli erityisen merkittävä oopperasäveltäjänä. Äitinsä, näyttelijä Hilma Rantasen kautta hän sai ensi kosketuksensa teatteriin. Hän sävelsi ensimmäisen oopperansa Jaakko Ilkka jo alle 20-vuotiaana. Läpimurtoteos oli Mare ja hänen poikansa (1945), joka perusti Aino Kallaksen näytelmään. Esikoisteoksestaan alkaen Pylkkänen osasi käsitellä lauluääntä luontevasti. Häntä verrattiin aiheellisesti italialais-amerikkalaiseen Gian Carlo Menottiin ja nimitettiin myös “Pohjolan Pucciniksi”. 1950- ja 1960-luvulla Pylkkänen oli ainoa suomalainen säveltäjä, joka keskittyi oopperoihin. Pylkkäsen oopperoita ovat mm. Opri ja Oleksi, Simo Hurtta ja Vangit sekä Varjo. Radio-oopperalla Sudenmorsian Tauno Pylkkänen voitti vuonna 1950 Prix Italian. Suuren menestyksen Pylkkänen sai viimeisellä oopperallaan Tuntematon sotilas (Väinö Linnan romaanin pohjalta). Vuonna 1967 kantaesitetty ooppera sai uudeksi oopperaksi ennätyksellisen paljon katsojia. Pylkkäsen oopperoista on levytetty Mare ja hänen poikansa. — Kaikkiaan Pylkkänen sävelsi kymmenen oopperaa.
Pylkkäsen soitinsävellyksiin kuuluvat Divertimento (1940), Sinfonietta (1943), sinfonia (1945), sävelrunoelma Ultima Thule (1949) ja sellokonsertto (1950). Hän sävelsi myös runsaasti laulumusiikkia, mm. balladin Räikkö Räähkä (1941) mieskuorolle, solisteille ja orkesterille, sekä kuoro- ja yksinlauluja.