Marttinen, Tauno (1912–2008)

Tauno Olavi Marttinen (s. 27.9. 1912 Helsinki–18.7.2008 Turenki) on suomalainen säveltäjä.

Marttisen isä Kristian Adolf Marttinen (1885–1942) oli parturi, mutta opiskeli itsekin pianonsoittoa. Hänen äitinsä oli Vilma Johanna Marttinen (o.s. Rantanen). Heille syntyi kolme poikaa; Tauno, Eino (1914–1990) ja Veikko (1917-2003).

Tauno Marttinen opiskeli sekä pianonsoittoa että sävellystä 1920-luvulla Viipurissa ja 1930-luvulla Helsingissä. Marttinen aloitti säveltämisen 1930-luvulla ja hänen varhaisimmat teoksensa olivat myöhäisromanttisia. Vuonna 1945 helsinkiläiskriitikot teilasivat Marttisen varhaistuotantoa esitelleen sävellyskonsertin lähes pelottavan aggressiivisesti. Marttinen hylkäsi siihenastiset teoksensa ja aloitti säveltämisen uusista lähtökohdista. Lopulliseksi läpimurtoteokseksi osoittautui mezzosopraanolle ja orkesterille sävelletty Kokko, ilman lintu, joka palkittiin Suomen Kulttuurirahaston sävellyskilpailussa vuonna 1956. 1950-luvun lopulla hän käytti sävellyksissään ensimmäistä kertaa 12-säveltekniikkaa.

Marttisen musiikille tyypillisiä piirteitä ovat muun muassa kiintymys mystisiin aiheisiin sekä rapsodinen ja maalaileva ilmaisutapa. Hänen musiikkiaan on kiitelty mielikuvituksen rikkaudesta, mutta myös kritisoitu löyhästä ja improvisaatiomaisesta muodonkäsittelystä. Marttinen on yksi Suomen tuotteliaimmista säveltäjistä. Hänen teosluettelostaan löytyy muun muassa kymmenen sinfoniaa, useita konserttoja, kymmeniä kamarimusiikkiteoksia eri kokoonpanoille, oopperoita, pianomusiikkia sekä kuoro- ja yksinlauluja. Hänet on palkittu Pro Finlandia -mitalilla ja Kalevalan riemuvuoden palkinnolla vuonna 1969. Hän on vaikuttanut myös viihde- ja tanssimuusikkona. Presidentti Urho Kekkonen myönsi Marttiselle professorin arvonimen vuonna 1972. Marttisen Suuren joen laulu (1980) -ooppera kantaesitystä Kemissä pidetään kaikkien aikojen pohjoisimpana oopperaensi-iltana.