Turun Katariinanseurakunnan johtava kanttori, Markku Lautjärvi syntyi 1957 Tampereella. Hän opiskeli kanttori-urkuriksi Kuopiossa vuonna 1982. Sibelius-Akatemian laulunopettajan tutkinnon ohella hän sai lauludiplomin sekä yleisen osaston päästötodistuksen keväällä 1985, jonka jälkeen hän toimi laulutaiteen tuntiopettajana Sibelius-Akatemian Kuopion koulutusyksikössä kahden vuoden ajan. Lautjärvi on äänityypiltään saksalaistyyppinen lyyrinen tenori. Lukuisten oratorio- ja passiosolistitehtävien ohella hän on tehnyt maakuntaoopperoidemme solistina kymmenkunta roolia Kuopiossa, Mikkelissä ja Turussa. Vuonna 2014 Lautjärvi on levyttänyt Franz Schubertin laulusarjan Die Schöne Müllerin kitarataiteilija Patrik Kleemolan kanssa.

Markku Lautjärven sävellystyö on ollut vähäistä, lähinnä kanttorin työhön liittyvää käyttömusiikkia käsittäen virsiin liittyviä alku- ja päätössoittoja. Hän on toiminut Turussa Pyhän Katariinan kirkon kanttorina vuodesta 1987 lähtien. Vuonna 2000 hänelle myönnettiin Director cantus arvo.

Valitun kaltaisia tuotteita ei löytynyt.