Otto Kotilainen (5. helmikuuta 1868 Heinävesi – 9. elokuuta 1936 Helsinki) oli suomalainen säveltäjä. Hän oli kaikin puolin musikaalisesta perheestä. Hän harrasti laulua pienestä pitäen. Hän kävi Kerman kansakoulua, jota myös runoilija Alpo Noponen kävi. He olivat lapsuudenystäviä. Myöhemmin Noponen sanoitti joitakin Kotilaisen sävellyksiä.

Kotilainen valmistui opettajaksi Jyväskylästä 1890. Vuonna 1893 Kotilainen pääsi Helsinkiin opettajaksi. Samalla hän opiskeli säveltämistä Helsingin musiikkiopistossa ja myöhemmin Jean Sibeliuksen oppilaana.

Hänen tunnetuimpia laulemiaan ovat muun muassa joululaulut Varpunen jouluaamuna (san. Sakari Topelius) ja Kun joulu on (san. Alpo Noponen) sekä monia muita lauluja, kuten Kyyhkynen kylpee, Laulu oravasta, Pilvitanssi. Näiden lisäksi Kotilainen sävelsi musiikkia torvelle, viululle ja pianolle, lukuisia kuorolauluja kuten Väinölän väki (san. Eino Leino) sekä näytelmämusiikkia. Hän myös edesautti Heinäveden laulu- soitto- ja urheilujuhlien järjestämistä.

Kotilainen rakasti Heinävettä ja erityisesti sen virtoja ja koskia. Hänellä oli kesäasunto Varisselällä Varisvedellä. Hän oli innokas kalastaja. Muun muassa Eino Leino ja Juhani Aho olivat usein vieraina hänen kesäasunnollaan.