Harri Kerko on valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi vuonna 1996. Vuosina 1988–1992 hän opiskeli kirkkomusiikkia Kuopion kirkkomusiikkiosastolla, jonka jälkeen hän siirtyi Helsinkiin opiskelemaan musiikinjohtoa ja sävellystä vuosiksi 1992–1997. Sävellyksenopettajana hänellä toimi säveltäjä Tapio Nevanlinna.

Kerkon sävellyksiä on esitetty useilla maamme musiikkifestivaaleilla vuodesta 1995 alkaen. Sävellystoiminnan lisäksi Harri Kerko on toiminut muusikkona ja tuottajana yli eri musiikin tyylilajien. Hän on toiminut laajalti maamme kulttuurikentällä tehden yhteistyötä muiden muassa tanssijoiden, koreografien, näyttelijöiden ja tuottajien kanssa.