Erkki Ertama (Bertel Erik Ertama, alk. Enbom, 26. marraskuuta 1927 Alavus – 16. syyskuuta 2010 Helsinki) oli suomalainen säveltäjä ja kapellimestari sekä musiikkineuvos. Runoja hän kirjoitti nimellä Erkki Leino.

Ertama on säveltänyt musiikin moniin mainoksiin ja elokuviin, muun muassa Mikko Niskasen elokuviin Sissit (1963) ja Kahdeksan surmanluotia (1972). Vuonna 1963 valmistunut valistuksellinen lyhytelokuva Hermoprässi palkittiin Cannesissa dokumenttielokuvien Grand Prix’llä Kaarlo Nuorvalan käsikirjoituksesta ja Ertaman kokeellisesta musiikista.

Etelä-Pohjanmaan Alavudelta viulunrakentajasuvusta syntyisin ollut Ertama aloitti jo viisivuotiaana viulunsoiton opinnot Helsingin konservatoriossa, mutta elonkorjuutöissä sirpillä sattunut sormivamma sai hänet vaihtamaan pianoon ja muihin kosketinsoittimiin. Hän pääsi Sibelius-Akatemiaan, soitti illat baaripianistina ja opiskeli päivisin kirkkomusiikkia ja säveltämistä. Hän teki lopputyönsä Béla Bartókin musiikista. Taidemusiikin sävellystyö jäi uran alkuvaiheessa kevyen musiikin tehtävien viedessä kaiken ajan.