Karl Collan (3. tammikuuta 1828 Iisalmi – 12. syyskuuta 1871 Helsinki) oli kirjailija ja säveltäjä. Hänen puolisonsa oli vuodesta 1866 Maria Margareta Pacius, säveltäjä Fredrik Paciuksen ja Nina Lucia Martinin tytär.

Karl Collanin vanhemmat olivat kirkkoherra Pietari Juhana Collan ja Elisabet Kristiina Crohns. Collan tuli ylioppilaaksi 1842 ja vihittiin maisteriksi 1850, jonka jälkeen hän toimi Helsingin ruotsalaisen tyttökoulun opettajana. Vuonna 1859 hän tuli yliopistoon saksan kielen lehtoriksi sekä 1866 yliopiston kirjastonhoitajaksi. Tohtorintutkinnon Collan suoritti vuonna 1860 puolustettuaan väitöskirjaansa Öfversigt af Serviens historiska folksånger.

Collanin elämäntyön pysyvintä puolta on hänen säveltaiteellinen toimintansa. Collan oli itseoppinut ja hänen sävellyksensä ovat miltei yksinomaan yksinkertaisia yksin- ja kuorolauluja. Hänen tunnetuin sävelmänsä lienee Sylvian joululaulu. Myös Savolaisen laulu ja Vaasan marssi ovat Collanin säveltämiä. Collan oli myös uranuurtajia suomalaisten kansansävelmäin keräystyön alalla. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran lähettinä hän kävi vuonna 1854 kansanrunojen ja sävelmien keräysmatkalla Savossa ja Karjalassa. Matkan tuloksena hän julkaisi 1854–1856 kaksi vihkoa Valituita suomalaisia kansanlauluja.

Valitun kaltaisia tuotteita ei löytynyt.